Miten liityn kirkkoon?
Kirkkoon liitytään lähinnä kasteen kautta. Aikaisemmin kastetun kohdalla riittää kuitenkin, että täyttää liittymiseen tarkoitetun lomakkeen, jonka saa kirkkoherranvirastosta. Sen voi joko käydä täyttämässä paikan päällä tai tilata ja palauttaa postitse. Jos kirkkoon liittyvä haluaa, voidaan järjestää kirkollinen toimitus nimeltä Kirkon yhteyteen ottaminen (lisätietoa täältä).
Vanhempien liittyessä kirkkoon lapset seuraavat yleensä mukana. Kaksitoista vuotta täyttäneeltä tarvitaan kuitenkin hänen oma suostumuksensa, kirjallisena. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi liittyä kirkkoon ilman huoltajiaankin, mutta tarvitsee tähän huoltajien kirjallisen suostumuksen.
Jos kirkkoon kuulumattomista vanhemmista vain äiti liittyy kirkkoon, lapset seuraavat mukana, ellei muuta erikseen sovita. Jos vain isä liittyy ja lastenkin halutaan liittyvän, siitä on tehtävä erikseen sopimus. Sopimusta varten on lomake, jonka saa kirkkoherranvirastosta.
Aikuisena kirkkoon liittyvän on käytävä rippikoulu, jos ei ole sitä aikaisemmin käynyt. Rippikoulun muotona on tällöin etäopiskeluun perustuva aikuisrippikoulu, joten rippileirille ei enää aikuisena tarvitse mennä.
Paikkakunnalta toiselle muuttava kirkon jäsen siirtyy automaattisesti uuden asuinpaikkansa seurakunnan jäseneksi, joten muuttajan ei tarvitse erikseen liittyä uuteen seurakuntaan.
Lisätietoa liittymisasioista löydät täältä.
Sähköisen liittymiskaavakeen löydät tätä osoitetta klikkaamalla tästä Liity kirkkoon.fi
