Tapio Luoma valittiin arkkipiispaksi

2.3.2018 09.19

Luoma sai toisella kierroksella 56,17 prosenttia äänistä.

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma on valittu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Alustavan laskennan mukaan Luoma sai 56,17 prosenttia ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä tänään torstaina 1.3. käydyssä vaalissa.

Tapio Luoman saama äänimäärä oli 374,667 ja vastaehdokkaana toisella kierroksella olleen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikströmin 292,333. 

Vaalin tulos vahvistetaan perjantaina 2.3. klo 13 alkavassa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istunnossa. Vahvistetuista äänimääristä tiedotetaan perjantai-iltapäivän kuluessa tiedotteella ja sosiaalisen median kautta.

Äänioikeus arkkipiispan vaalin toisella kierroksella oli 1528 henkilöllä. Äänioikeutettujen lukumäärä on vaihdellut vaaliprosessin aikana. Lukuun vaikuttaa hiippakunnan papiston määrä, jossa on tapahtunut muutoksia.

Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma on syntynyt vuonna 1962. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1987 ja Espoon hiippakunnan piispaksi helmikuussa 2012. Tätä ennen hän oli Seinäjoen kirkkoherra vuodesta 2002 lähtien. Tapio Luoma on myös toiminut Lapuan hiippakunnan pappisasessorina vuosina 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012. Hän on ollut kirkolliskokouksen sekä useiden kirkollisten toimielinten jäsen. Hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2000.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään 1.6.2018, jolloin nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle. Arkkipiispa asetetaan virkaan Turun tuomiokirkossa 3.6.2018.

Kirkon tiedotuskeskus

« Uutislistaukseen