Ympäristö
Kannamme ekologista vastuuta.
Karkkilan seurakunnassa olemme sitoutuneet hankkimaan kirkon YmpäristödiplominLinkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä vuoden 2025 aikana. Teemme parhaillaan vuoden 2024 aikana ympäristökartoitusta, jossa käydään läpi nykytilanne ja laaditaan toimenpideohjelma, jolla toiminnasta saadaan entistä ympäristöystävällisempää. Ympäristödiplomi on työkalu, joka leikkaa halki seurakunnan kaikki osa-alueet: kiinteistöt, toiminta ja talous, ympäristökasvatus, jätehuolto, ruoka, hautausmaat, metsät.
Kirkon energia- ja ilmastostrategia
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on energia- ja ilmastostrategia Hiilineutraali kirkko 2030. Se antaa selkeät tavoitteet kaikelle kirkon toiminnalle hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi ja kestävien energiamuotojen käyttöönoton edistämiseksi. Strategia on asettanut kirkon tavoitteeksi hiilineutraaliuden vuonna 2030.
Siirry lukemaan Hiilineutraali kirkko 2030 -strategiaa. Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä(Linkki johtaa ulkopuoliselle sivustolle ja aukeaa uudessa ikkunassa.)
Tutustu myös kirkon ympäristötyöhön osoitteessa evl.fi
- Perustietoa kirkon ympäristötyöstä Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä(Linkki johtaa ulkopuoliselle sivustolle ja aukeaa uudessa ikkunassa.)
- Kirkon ilmasto-ohjelma Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus vuodelta 2008Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä (Linkki johtaa ulkopuolisella sivustolla sijaitsevaan pdf-tiedostoon ja aukeaa uudessa ikkunassa.)
Ekoteologia
- Ekoteologia tarkastelee Raamattua ja kristinuskon oppia luomakunnan hyvinvoinnin näkökulmasta. Lue ekoteologiasta kirkon sivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä (Linkki johtaa ulkopuoliselle sivustolle ja aukeaa uudessa ikkunassa.)
Ympäristödiplomiin kuuluu erilaisten dokumenttien ja suunnitelmien valmistelu.
Seurakunnan hautausmaan hoitosuunnitelman pääset lukemaan tästä.

Ota yhteyttä
Häirintäyhdyshenkilö
Olen nuorisopastori, otathan minuun yhteyttä rippikouluun liittyvissä asioissa.