Huhtikuun sana

Terhi Manni

Niin, on tosiaan jo huhtikuu, vaikkei ehkä siltä näytä, kun katsoo ulos ikkunasta. Pääsiäistä saimme viettää varsin talvisissa tunnelmissa.

Pääsiäinen on itselleni tärkein kirkkovuoden juhlista ja pidän siinä erityisesti siitä, kuinka tunnelmat vaihtuvat. Palmusunnuntain riemusta laskeudutaan hiljaiseen viikkoon seuraamaan Jeesuksen viimeisiä päiviä ja sitä, kuinka kaikkein lähimmätkin hylkäävät hänet.

Kiirastorstaina tunnelma hetkellisesti kevenee, kun saamme viettää yhteistä ateriaa Jeesuksen kanssa, mutta sitten kirkko puetaan mustaan ja kynttilät sammuvat. Tulee hiljaisuus. Vuodesta toiseen kiirastorstain messun loppu on aina yhtä pysäyttävä hetki, sitä on vaikea kuvailla sanoin. Siihen tunnelmaan jäädään pariksi päiväksi, kunnes koittaa pääsiäisaamun valo. Hauta on tyhjä ja kuolema on voitettu!

Ehkä näin suomalaisena Jeesuksen kärsimys puhuttelee enemmän kuin pääsiäisen riemu, mutta yhtä kaikki pääsiäinen koskettaa joka kerta. Pääsiäisenä on aikaa keskittyä sen sanomaan ja sisältöön eivätkä ulkoiset puitteet vie huomiota itse asiasta niin kuin jouluna helposti käy.

Kristikunnan suurinta juhlaa vietetään varsin vähäeleisesti, mutta se ei ole mielestäni pelkästään huono asia. Pääsiäinen puhuttelee sanomallaan ja tunteilla, joita se meissä herättää. On kuitenkin kyse valtavista asioista - syntien sovituksesta ja kuoleman vallan voittamisesta.

Jeesus korjasi kaiken rakkaudellaan ja sitä saamme juhlistaa nyt seuraavat 40 päivää! Suklaamunien alennusmyynti ei ehkä kestä niin kauan, mutta pääsiäinen kestää.